Paula Hohti, apulaisprofessori

Ihminen tavattavissa

Opiskelijoiden kertomaa

Olen ammatiltani tutkija. Järki-ihmisenä olen suhtautunut kasvuun ja itsetuntemukseen analyyttisesti ja teoreettisesti.

Noin 35 vuoden iässä aloin kohdata vaikeuksia elämässä. Ratkaisuni oli hankkia kirjoja toisensa perään. Kolusin Akateemisen ja Suomalaisen kirjakaupan hyllyt, nettikaupat ja kirjastot perusteellisesti, kantaen kotiin itsetuntemusoppaita; …”Miehet ovat Marsista, Naiset Venuksesta”,  ”Zen ja rakastamisen taito”,  ”kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu”,  ”Miksi vahva nainen aina valitsee väärin”,   ”Kiukku on voimaa”  ja niin edespäin. Kävimme loputtomia keittiöpsykologisia keskusteluja ystävieni kanssa, vertaillen elämiämme lukemiimme oppaisiin. Tunsin iloa ja tyydytystä siitä, että ’tiesin’ miksi olin monella elämänalueella ajautunut umpikujaan. Silti mikään ei tuntunut muuttuvan.

Ihminen tavattavissa -koulutus haastoi minut ensimmäistä kertaa astumaan järjen ja tiedon alueelta tunnemaailmaan. Tutustuminen tunteisiin avasi ainutlaatuisella tavalla ymmärryksen siitä, mitä lukemani ’tieto’ omalla kohdallani tarkoitti. Suostumalla kokemaan vaikeitakin tunteita olen ensimmäistä kertaa elämässäni saanut kosketuksen siihen, millaisia asioita ja ristiriitoja kätkeytyy toistuvien ongelmien ja ajatus-mallien alle. Siltä pohjalta minussa on herännyt kiinnostus myös isompia kysymyksiä kohtaan: Millainen ihminen olen todellisuudessa? Mitkä ovat todelliset tarpeeni ja tunteeni? Miten koen itseni ryhmässä? Millaiset vuorovaikutustaidot minulla on? Mistä käsin olen tehnyt valintoja elämässäni? Osaanko vetää rakentavia rajoja? Ja mikä tärkeintä: Elänkö itseni näköistä elämää?

Olen näyttäytynyt elämässäni ulospäin melko kriittisenä, kaiken tietävänä ja vahvana ihmisenä. Sisimmässäni en kuitenkaan koskaan tuntenut olevani riittävän fiksu, tarpeeksi hyvä äiti, tai tarpeeksi pätevä koirankasvattaja. Se johti elämässäni ylisuorittamiseen. Olin vaativa ja pyrin täydellisyyteen, niin äitinä, kasvattajana kuin työntekijänäkin. Sen seurauksena minusta tuli ’superäiti’. En ainoastaan ollut tunnollinen, omistautuva ja kontrolloiva äiti, vaan loin samalla menestyksekkään uran jossa etenin nopeasti ja saavutin paljon.

Voisinko joskus hellittää ja antaa jonkun toisen tehdä asioita puolestani tai minua varten? Voisinko luopua kontrollista?

Vaikka elämäni oppiarvoineen ja jännittävine ulkomaan komennuksineen on näyttänyt ulospäin lähes täydelliseltä, todelliset seuraukset ovat olleet raskaita. Tyttäreni suhteen olen tehnyt valintoja syyllisyydestä käsin, asettaen itseni ja elämäni tyttäreni käyttöön. Olen myös suorittanut opintoja riittääkseni itselleni, opettajille ja vanhemmilleni. Samalla sivuutin omat todelliset tarpeeni, hukkasin oman identiteettini ihmisenä ja varsinkin naisena, ja jätin suuren osan aikuista elämääni jotenkin ’elämättä’. Unohdin kokonaan kysymyksen, kenelle minä kuulun? Voisinko joskus hellittää ja antaa jonkun toisen tehdä asioita puolestani tai minua varten? Voisinko luopua kontrollista? Toimintaa ohjasi koko ajan pelko: mitä minulle tapahtuu jos luovun kontrollista? Hajoanko, tai hajoaako maailma ympärilläni? Kelpaanko enää kenellekään?

Työskentely Ihminen tavattavissa -koulutuksessa on vaikuttanut perusteellisesti elämääni, ihan jokaisella elämänalueella: työpaikalla, kotona, suhteissa ystäviin, suhteissa perheeseen. Roolien alta olen löytänyt haurauden ja hylkäämisenpelon. Herkistyminen haavoittuvalle puolelleni on muuttanut persoonani ja suhtautumista sekä itseeni että ympärilläni oleviin ihmisiin. Vaativuuden, täydellisyyden tavoittelun ja kriittisen asenteen tilalle on noussut paljon lempeyttä, aitoa iloa ja onnellisuutta. Itseni kanssa työskentelyn myötä olen myös pikkuhiljaa alkanut saada enemmän rohkeutta kuunnella itseäni, todellisia tarpeitani ja unelmiani. Siitä voimaantuneena olen alkanut luopua suorittamisesta ja kontrollista ja kääntää huomiota työnteosta, äitiydestä, lemmikeistäni ja kotielämästä myös kohti itseäni, ja aikuista naiseuttani.

Läsnäolotaitoni ovat kehittyneet melkoisesti: Olen oppinut kuuntelemaan toisia, olemaan heistä aidosti kiinnostunut, sekä olemaan läsnä. Olen ymmärtänyt lopettaa ystävieni ja perheenjäsenieni jatkuva ”opettamisen” ja neuvomisen, sillä jokaisen on oivallettava ja läpikäytävä oma polkunsa itse.

Terapia-asiakkaat ovat yksi ihanimmista asioista mitä minulle on elämässäni tapahtunut. Koulutus on avannut minulle kosketuspinnan siihen, kuka minä todella olen, mitä todella haluan tehdä ja mikä elämässä on oikeasti tärkeää minulle. Siitä on seurannut uskallus alkaa hahmottaa isojakin elämää koskevia ratkaisuja ja muutoksia, elää itsensä näköistä elämää.

Tunnen kutsumusta terapeutin työhön.

Tunnen kutsumusta terapeutin työhön. Tavoitteenani on Ihminen tavattavissa -koulutuksen jälkeen jatkaa opiskeluani, oppiakseni entistä paremmin kohtaamaan ja ymmärtämään kanssaihmisiäni sekä voidakseni kulkea heidän rinnallaan kun he tarvitsevat tukea tai haluavat tutustua itseensä paremmin. Olen aloittanut tarinateatteri-ohjaaja koulutuksen, josta jatkan vuonna 2014 psykodraamaohjaaja-koulutukseen. Toiveena on tulevaisuudessa työskennellä vaikeiden nuorten vanhempien kanssa, pariterapeuttina, psykodraamaohjaajana sekä mahdollisesti kriisityössä.

– Paula Hohti, apulaisprofessori

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.