Mentorointi
Ihminen tavattavissa -mentor on rinnalla kulkija
Sana mentor tulee Kreikan mytologiasta, Odysseuksen tarinoista. Mentor tarkoittaa ohjaajaa, opastajaa, neuvonantajaa, rinnalla kulkijaa, ystävää. Ihminen tavattavissa -mentor on kaikkea tätä. Hänen asiakkaitaan voivat olla yksityiset ihmiset tai työyhteisöt.
Mentorin työskentelyotteeseen kuuluu ihmisen tukeminen hänen sisäisistä vahvuuksistaan käsin. Mentor ei ole psykoterapeutti eikä hän anna psykoterapiaa. Hän ei liioin ole valmentaja sanan perinteisessä merkityksessä, sillä tarkastelun kohteena ei ensisijaisesti ole ihmisen suoritus, vaan ihminen itse. Erilaiset kasvun esteet tulevat tarkastelun kohteeksi, kuten psykoterapiassakin, mutta painopiste on aina ihmisen voimavaroissa ja niiden vapauttamisessa. Mentor työskentelee ihmisen elämään liittyvien tavallisten kysymysten parissa. Tällaisia ovat esimerkiksi uupumus, parisuhdeasiat, vanhemmuus, tunne-elämän vaikeudet, läheisriippuvuus, hengellisyys jne.
Ihminen tavattavissa -mentor on erityiskoulutettu ihminen, joka kykenee työskentelemään asiakkaan kanssa muutaman kerran konsultaatiosta useamman vuoden kestävään kasvuprosessiin. Ihminen tavattavissa -verkostossa toimivat mentorit ovat suorittaneet Addicta Oy Ab:n nelivuotisen mentorkoulutuksen.
Mentorit työskentelevät pääsääntöisesti Mentorumeissa, jotka ovat Ihminen tavattavissa -ohjelman toimipisteitä. Niitä perustetaan eri puolille Suomea. Ensimmäinen on avattu Helsingissä. Mentorin vastaanotolle voi tulla kuka tahansa omasta kasvustaan kiinnostunut ihminen.
Työyhteisön mentoroinnissa Ihminen tavattavissa -mentorin erikoisalana on esimiestyö ja ihmisten johtaminen. Mentor toimii myös esimiehen ja johdon tukena erilaisissa henkilöstökysymyksissä.
