Mentorkoulutus

Valmiuksia kohtaamiseen ja mentorin ammattiin

Ihminen tavattavissa -ohjelma järjestää kaksiosaista yksilökoulutusta. Koulutuksen keskeisenä ajatuksena on, että kun ihminen kasvaa omaksi itsekseen ja syventää itsensä tuntemista ja tiedostamista, syntyy kyky kohdata toinen ihminen sellaisena kuin tämä on siinä tilanteessa missä hän on.

Kahden vuoden koulutuksen keskeisenä tavoitteena on kehittää itsetuntemusta, lisätä elämäniloa ja tukea osallistujien kasvua omaksi itsekseen. Tämän lisäksi tavoitteena on parantaa kykyä olla suhteessa toiseen ihmiseen ja kehittää eri ammateissa toimivien henkilöiden valmiuksia nähdä asiakas tai potilas, alainen tai esimies ihmisenä ja kunnioittaa häntä omana persoonana.

Nelivuotinen koulutus valmistaa uuteen ammattiin, mentoriksi Ihminen tavattavissa -ohjelmaan. Ihminen tavattavissa -mentor kykenee läsnäolevan vuorovaikutuksen hengessä tapahtuvaan, eheytymistä tukevaan ihmisen kohtaamiseen. Mentor työskentelee muutaman kerran konsultaatiosta useamman vuoden kestävään prosessiin.

Uusia opiskelijoita otetaan vuosittain. 

Hakumenettely